Valtasen liikenne
1925

Valtasen Liikenteen historiaa

Valtasen liikenteen perusti vuonna 1925 silloin Auran Prunkkalassa asunut Vieno Valtanen, joka Pöytyän kautta Oripäähän tultuaan löysi vaimonsa Martta Tuomisen.


Liikennöinti aloitettiin kuorma-autolla, jonka lavalle oli laitettu tuolit ja kate. Ensimmäinen linja kulki Auran Prunkkalasta Turkuun. Vieno Valtanen johti ja laajensi linjaverkostoa aina vuoteen 1952, minkä jälkeen firma siirtyi viidelle sisarukselle: Saija, Mailis, Viljo, Väinö ja Vesa Valtaselle. Saija ja Mailis myivät osuutensa pois 1960-luvun alussa. Viljon, Väinön ja Vesan perikunnat johtivat yhtiötä 1980-luvun alkuun asti, jolloin nimenä toimi Veljekset Valtanen. Viljon ja Väinön perikunnat jäivät pois 1980-luvun alussa, jolloin Vesa ja hänen veljenpoikansa Jarmo Valtanen jatkoivat firmaa nimellä Valtasen liikenne Ay. Osakeyhtiöksi firma muutettiin 1980-luvun lopussa.

Liikenne jatkui vuoden 2000 loppuun asti, jolloin Jarmo Valtanen päätti luopua osuudestaan. Tämän jälkeen Valtasen liikennettä jatkavat Vesa Valtanen (toim.joht.) ja hänen poikansa Petri Valtanen. Pitkästä menestyksekkäästä yritystoiminnasta Vesa Valtaselle ojennettiin kultainen yrittäjäristi vuonna 1998.

Valtasen liikenne on aina ollut perheyritys, sillä Vesa ja Taina Valtasen neljästä lapsesta kolme: Maarit Valtanen, Marju Alhainen sekä Petri Valtanen tekevät työtä yrityksen puitteissa.

Pitkän sairauden murtamana Vesa Valtanen kuoli 26.5.2004. jonka jälkeen Petri Valtanen siirtyi toim. johtajaksi.

Valtasen liikenteen liikevaihdosta 60 % tulee linjaliikenteestä ja loput 40 % tilausajoista. Tilausajoliikennettä tukemaan perustettiin matkanjärjestämisoikeuksin Valmismatkat Valtanen Oy, jonka toimitusjohtajana toimii Petri Valtanen